Horsman's Bitter

Kun kerran kaikki tällä hetkellä työn alla olevat mallasjuomat on tulleet esitellyksi, niin jatkan tänään East Kent Goldings sarjaa yhden tuotoksen verran. Tämän juoman nimi on Horsman's Bitter. Olut on tehty paikallisen ratsastusseuran pikkujouluun, tai itseasiassa seuran perustamiskokoukseen. Itse oluella ei tietenkään ole mitään tekemistä hevosten kanssa, mutta kun kerran olin juhliin kutsuttu, niin eihän sinne voi tyhjin käsin mennä. Minä otin mukaan 60 litraa olutta (eli siis 180 pikkupulloa) ja vieraita oli sitten kaiken kaikkiaan se kymmenkunta. Noh... sattuuhan näitä. Jäi sitten juotavaa vielä pitkäksi aikaa juhlien jälkeenkin.

Bitter on muuten kaikista mallasjuomista ehkä parasta janojuomaa! Siinä ei yleensä ole kovin paljoa alkoholia, joten se sopii erinomaisesti kesäjuomaksi ja toimii loistavasti esimerkiksi nurmikon leikkauksen jälkeiseen nestevajaukseen. Viime vuosina olenkin tehnyt aina yhden satsin bitteriä kesää vasten ihan tästä syystä.

Aikanaan bitter oluet lanserattiin kaiketi 1920 luvun laman aikoihin, kun kaikesta oli pulaa. Siihen aikaan ei kuitenkaan kansalle olisi kelvannut mikään 'kevytolut', mikä nykyään myy kuin häkä. Silloin oluen piti olla vahvaa ja paksua! Markkinoille kuitenkin tuotiin kevytoluen sijaan 'bitter', joka kuulostaa paljon paremmalta kuin 'light beer'. Veikkaisin, että jos tälläinen olut lanseerattaisiin jossain päin maailmaa nykypäivänä niin se  olisi kevytolutta. Jos tuosta nimidilemmasta nyt jotenkin pääsee yli eikä anna sen häiritä, niin tulee huomaamaan, että bitterit ovat erittäin virkistäviä ja raikkaita oluita, missä yhdistyy maltaiden makeus, veden raikkaus sekä humalien kukkaisat ja hedelmäiset aromit. Kannattaa siis kokeilla! Etenkin jos on iso jano!

Horsman's Bitter on tyyliltään tälläinen perinteisestä hieman poikkeava englantilainen bitterolut. Siinä on hieman enemmän väriä ja makua, kuin 'perinteisissä' bittereissä. Yksi käytännön syy tähän on se, että tuollaisia erittäin mietoja (= lähes mauttomia, hajuttomia, värittömiä) oluita on melko vaikea tehdä. Yksi vaikeimmista on Sol tai Corona klooni. En tässä nyt kuitenkaan väitä, etteikö niitä voisi tehdä, mutta niiden tekeminen on haastavampaa, kuin vahvempien oluiden. Syy tähän on yksinkertainen; jos panoprosessissa menee jokin asia pikkuisenkin pieleen, ei-toivotut sivumaut, hajut ja värit paistavat lopputuotteessa erittäin selkeästi läpi. Eli muutaman asteen heitto mäskäys- ja/tai käymislämpötiloissa riittää muuttamaan oluen luennetta melkoisesti suunnitellusta. Sen takia ystävän järjestämiin juhliin tehtävään olueeseen laitetaan hieman enemmän makua, humalia ja väriä kuin mitä lääkäri määrää. No kun tuota kuvaa nyt katsoo, niin eihän se nyt mitenkään liian tummaa ole. Ihan nätti tuote, mistä irtosi rouvaltakin kiitettäväksi verrattava arvosana: "ei ollenkaan niin pahaa kuin ne aikaisemmat". Maku on mukavan raikas, mutta siinä on mukana selkeästi pähkinäisiä ja paahteisia aromeja. Humalien tuoksu ja maku on selkeästi havaittavissa, mutta ei kuitenkaan tallaa maltaiden makujen päälle liiaksi. Katkeroa tuli aavistuksen verran liikaa, mutta sekin tasoittui mukavasti ajan myötä.

Tämän oluen suunnittelu lähti käyntiin hyvin nopealla aikataululla ja siitä muodostuikin eräänlainen kaapintyhjennysolut. Nämä oluet siis suunnitellaan hieman vaatimattomimmista värkeistä mitä ikinä sattuukin kaapista löytymään. Horsman's Bitter on tehty osittaismäskäämällä seuraavalla reseptillä:

Maltaat:

Vaalea DME: 1.0kg
Vaalea mallas: 1.0 kg
Crystal mallas: 0.5 kg
SpecialB mallas: 0.1 kg

DME eli Dryed Malt Extract on periaatteessa vierrettä, joka on keitetty täysin kokoon. Se on siis jauhemaista vierrettä. Kun se lisätään veteen saadaan taas vierrettä. Mäskäys on näin pienelle satsille helppo, kaikki murskatut maltaat kattilaan ja päälle kumaa vettä sen verran, että saadaan lämpötilaksi 68C astetta. Siinä sitten pidetään liedellä vakiolämpötilassa tunteroinen. Tuo koko satsi sitten vain kylmän viileästi mehumaijaan. Mehumaijassa olevia maltaita huuhdellaan noin 80...85C asteisella vedellä ja kerätään vierrettä noin  kymmenisen litraa.Tässä kohtaa täytyy myöntää olleeni laiska. Oikeasti tuosta mäskistä olisi pitänyt kerätä koko 22...25 litraa vierrettä. Sen keittämiseen kylläkin tarvitaan sitten iso kattila ja kaasupoltin, kun taas 10 litraa kiehuu näppärästi liedellä. Olin siis laiska, enkä jaksanut lähteä hakemaan isoa kattilaa ja kaasupoltinta ulkovarastosta. Keitin humalat tuossa kymmenessä litrassa vierrettä seuraavasti:

Chinook: 15g 60 minuuttia
East Kent Goldings: 15g 30 minuuttia
East Kent Goldings: 10g 5 minuuttia
East Kent Goldings: 10g 2 minuuttia
East Kent Goldings: 10g 0 minuuttia

Chinook humalat ovat todella vahvoja amerikkalaisia humalia. Ne ovat aivan mahtavia katkerohumalia, joissa todella vahvasti potkua. Humalan maku ja tuoksu yleensä häipyy mitä enemmän niitä keitetään. Ihan kuin teessäkin. Yleensä tuoksut poistuvat jo muutaman minuutin keittämisen jälkeen ja maku aika pian 10-15 minuutin keittämisen jälkeen. Väitän kuitenkin vahvasti, että Chinook jättää jälkeensä selvästi makua vielä 60 minuutin keitonkin jälkeen. Siinä on todella selkeä sitruunainen/hedelmäinen maku, mikä sopii pintahiivaoluisiin todella napakasti. Erityisesti India Pale Ale tyyppisiin oluisiin se on mitä parhain valinta.

EKG humalat tässä oluessa vastaavat kuitenkin pääsääntöisesti humalien mausta ja tuoksusta. Niitä onkin melkoisesti tuossa keiton loppuvaiheessa. Ne ovat kuitenkin melko mietoja alfahappojen puolesta, joten tämän oluen happamuus pysyy kurissa. En ole vaivautunut laskemaan IBU yksiköitä, mutta se on varmaan jossain 30-35 paikkeilla. Jälkiviisaana voisi sanoa, että joku 25-27 olisi ollut parempi.

Keiton loppuviaheella lisätään vielä tuo vaalea vierrejauhe eli DME, keitetään vähän aikaa, että seos tasaantuu ja kaikki DME:n mukana mahdollisesti kulkeneet bakteerit kuolevat pois. Sen jälkeen seos jäähdytetään nopeasti ja lapotaan päältä parhaat vierteet käymisastiaan. Käymisastiaan lisätään sitten kylmää kraanavettä oikein kunnolla roiskien ja läiskytellen. Lämpötila passataan noin 20 asteen tietämille ja lisätään hiiva. Ennen hiivausta sokeripitoisuus eli O.G. (Original Gravity) oli 1.035, ja käymisen jälkeen 1.012. Näistä voi laskea oluen alkoholipitoisuuden, joka tässä tapauksessa on noin 3.3% Hiivasin tämän oluen Fermentiksen US-05 hiivalla, mitä sattui olemaan kaapissa. Hiiva tarvitsee tuossa käymisen alkuvaiheessa happea lisääntyäkseen. Hiiva 'hengittää'. Sen takia on tärkeää, että vierre ilmataan tai hapetetaan kun se siirretään käymisastiaan. Tämän oluen kohdalla se on helppoa kun voi kraanasta päästää suoraan hapetettua vettä käymisastiaan. Tämän jälkeen happi onkin oluelle erittäin haitallista ja sitä halutaan välttää kaikin keinoin. Esimerkiksi oluen pullottamisessa tulee lapota hitaasti ja rauhallisesti, ettei valmiiseen olueeseen pääse happea. Tätä olutta tehdessäni kaikki tynnyrit olivat jo täynnä, joten jouduin pullottamaan tämän oluen. Käytän pullottamiseen nykyään lähes poikkeuksetta 0.75 litran patenttikorkillisia olutpulloja. Ne on helppo pestä, niitä tarvitsee vähemmän ja tuo patenttikorkki toimii ihan loistavasti noin isossa pullossa.
Pari viikkoa kun malttaa odottaa niin olut on valmista. Sen jälkeen sitten pääseekin maistelemaan...