Mr. B.B. Porter

Viikko sitten pullotin loput Simarillot ja avasin portteri tynnyrin. Alun perin kutsuin tuota portteria työnimellä Big Bully, mutta kun sitten maistoin sitä, niin eihän se kovin kiukkuinen ollutkaan. Lyhensin nimen sitten lopuksi Mr. B.B. Porteriksi. Ajattelin tässä kertoa hieman millainen herrasmies tämä Mr. Porter oikein on. Aika pian tätä tekstiä kirjoittaessani huomasin, että en olekkaan esitellyt herra Portteria lainkaan, joten aloitetaan sitten aivan alusta.

Portteri on yksi vanhimmista tai ehkä jopa vanhin suuressa mittakaavassa kaupallisesti tuotettu olut. Alun alkaen siihen käytettiin niin sanonuttuja ruskeita maltaita, mitä nykyään ei tahdo saada mistään kuin itse tekemällä. Myöhemmin opittiin paahtamaan maltaita ilman, että ne palavat käyttökelvottomiksi ja nuo ruskeat maltaan on korvattu muilla tuotteilla. Oma ajatukseni tämän oluen tekemiseen lähti minulle uuden humalalajikkeen Simcoe:n kokeilusta. Tein tuon Simarillon pitkälti tällä humalalla, mutta halusin kokeilla sitä myös tummempaan versioon. Se on aika mukavan tymäkkä humala, mutta silti varsin hedelmäinen ja kukkainen, eikä ollenkaan pistävän kitkerä, kuin useat vahvat humalat. Sen kaveriksi halusin jotain, mikä voisi olla pitempään keitossa tuomassa samankaltaista pehmyttä katkeroa. Nopean inventaarion jälkeen humalaksi valikoitui Cascade, mikä on periamerikkalainen (kuten myös Simcoe), joten tästä näytti olevan tulossa amerikkalainen portteri. Mallasprofiili täytyi sitten sovittaa tuohon pehmeiden humalien makumaailmaan, mikä ei sinänsä ole mitenkään hankalaa. Maltaitahan kyllä piisaa vaikka mihin lähtöön.

Maltaat:

Vaalea: 5.2 kg
Musta: 500g
Suklaa: 900g
Cara-Crystal: 750g
SpecialB: 600g

Mäskäsin tämän todella korkealla eli likellä 71C astetta koko tunnin. Tuo kävi oikeastaan vähän vahingossa, mutta en viitsinyt jäähdytellä mäskiä vaan ajattelin, että eiköhän se siitä jäähdy tunnin aikana. Ei oikeastaan jäähtynyt! Eli parempi mäskäyslämpötila olisi ollut 69-70C astetta, koska silloin syntyvät mallassokerimolekyylit ovat hieman lyhyempiä, ja kelpaavat hiivalle paremmin. Tällä on suuri merkitys oluen lopulliseen vahvuuteen sekä suutuntumaan. Jos olisin mäskännyt tämän tuossa alun perin suunnittelemassani 69C asteessa, niin todennäköisesti olut olisi ollut pari prosenttiyksikköä vahvempaa ja ehkä sitä kautta ollut enemmän 'pahis'olutta mitä kuvittelin sen olevan. Nyt se jäi huomattavan makeaksi, pyöreäksi ja paksuksi. Aivan sama! Kumpikin kelpaa, mutta alun perin suunnitellusta tämä poikkeaa hieman.

Vesiprofiilia mietin taas pitkään. Tässähän olisi sellainen lontoolainen vesiprofiili paikallaan, mutta edelleen kun en tiedä tarkkaan millainen oma veteni on, niin muutosten tekeminen on hankalaa. Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut sellaista näppituntumaa omaan veteen, että se on varmaankin aika lähellä lontoolaista, eli siinä on kohtuullisen korkea HC03- ioni konsentraatio. Tälläinen vesi sopii luonnostaan tummien oluiden tekemiseen oikein hyvin. Tähän lopputulokseen olen päätynyt mittaamalla mäskäysprosessin tehokkuutta, eli sitä paljonko noista maltaissa olevasta sokerista pystyn keräämään talteen. "Normaali" tehokkuus on siinä 70% paikkeilla. Oma tehokkuuteni tälle oluelle oli 85%, kun se taas vaaleille oluille jää joskus lähemmäs 65%:ia. Tuosta voi siis päätellä, että vesi on aika hyvää tummille oluille, enkä tehnyt sille mitään muutoksia. Tätä kadun nyt jälkikäteen hieman, sillä noin maltaisen oluen humaloinnissa tulee hieman ongelmia jos sulfaatti -ionipitoisuus on alhaalla. Pieni lisäys Gypsum-suolaa olisi ollut paikallaan niin humalointi olisi ollut vielä voimakkaammin esillä.

Keitossa käytin humalia seuraavasti:

Cascade (6.6%): 60g, 60 minuuttia
Simcoe (11,9%): 20g 10 minuuttia
Simcoe (11,9%): 10g 2 minuuttia
Simcoe (11,9%): 10g 0 minuuttia

Simcoe humalasta sanotaan, että se on "Centennial on Steroids", eli Centennial humalaa, mutta reilusti vahvempaa. Niin onkin! Tuosta tulee sellaiset 70 IBU yksikköä happamuutta ja aikas mukavasti makua ja tuoksua.Keiton jälkeen vierteen sokeripitoisuus oli 1.067, kun tavoite oli 1.070. Aikas hyvin meni! Hiivasin vierteen Simarillosta jääneellä Wyeast 1056 American Ale (Chico) hiivalla. Siihen vanhan hiivakakun päälle kun kaataa uutta hyvin ilmattua vierrettä niin alkaa tapahtua!

Parin viikon kuluttua siirsin oluen kylmään ja mittasin sokeripitoisuuden. Se oli pudonnut 1.021 asti, mutta ei sen enempää. Tuo on vielä melko paksua tavaraa, mutta hyvin kelpaa! Alkoholipitoisuus on siinä 6-6.5%, mikä on ihan sopiva noin paksulle oluelle.Olut muhi vielä jääkaapissa pari-kolme viikkoa, minkä aikana maut tasaantuvat ja humalointi nousee maussa pinnalle. Viikko sitten sitten laskin ensimmäisen tuopillisen ja kyllähän se aika mahtavaa oli. Tuoksussa tulee mukavasti esiin humalien kukkaiset ja hedelmäiset aromit. Maussa on pinnassa pyöreä suklainen makeus, joka taittuu loppua kohden paahteiseksi ja hieman pähkinäisen ja jopa tumman kahvin vahvuiseksi. Missään vaiheessa mausta ei pistä mikään outo sivumaku esiin, vaan koko kokemus on varsin miellyttävän täyteläinen. Tällä oluella vahvistetaan niin mieltä kuin ruumistakin rankan työpäivän jälkeen! Aivan loistavaa tavaraa! Täytyykin heti juosta jääkaapille...!