Horsman's Bitter

Kun kerran kaikki tällä hetkellä työn alla olevat mallasjuomat on tulleet esitellyksi, niin jatkan tänään East Kent Goldings sarjaa yhden tuotoksen verran. Tämän juoman nimi on Horsman's Bitter. Olut on tehty paikallisen ratsastusseuran pikkujouluun, tai itseasiassa seuran perustamiskokoukseen. Itse oluella ei tietenkään ole mitään tekemistä hevosten kanssa, mutta kun kerran olin juhliin kutsuttu, niin eihän sinne voi tyhjin käsin mennä. Minä otin mukaan 60 litraa olutta (eli siis 180 pikkupulloa) ja vieraita oli sitten kaiken kaikkiaan se kymmenkunta. Noh... sattuuhan näitä. Jäi sitten juotavaa vielä pitkäksi aikaa juhlien jälkeenkin.

Bitter on muuten kaikista mallasjuomista ehkä parasta janojuomaa! Siinä ei yleensä ole kovin paljoa alkoholia, joten se sopii erinomaisesti kesäjuomaksi ja toimii loistavasti esimerkiksi nurmikon leikkauksen jälkeiseen nestevajaukseen. Viime vuosina olenkin tehnyt aina yhden satsin bitteriä kesää vasten ihan tästä syystä.

Aikanaan bitter oluet lanserattiin kaiketi 1920 luvun laman aikoihin, kun kaikesta oli pulaa. Siihen aikaan ei kuitenkaan kansalle olisi kelvannut mikään 'kevytolut', mikä nykyään myy kuin häkä. Silloin oluen piti olla vahvaa ja paksua! Markkinoille kuitenkin tuotiin kevytoluen sijaan 'bitter', joka kuulostaa paljon paremmalta kuin 'light beer'. Veikkaisin, että jos tälläinen olut lanseerattaisiin jossain päin maailmaa nykypäivänä niin se  olisi kevytolutta. Jos tuosta nimidilemmasta nyt jotenkin pääsee yli eikä anna sen häiritä, niin tulee huomaamaan, että bitterit ovat erittäin virkistäviä ja raikkaita oluita, missä yhdistyy maltaiden makeus, veden raikkaus sekä humalien kukkaisat ja hedelmäiset aromit. Kannattaa siis kokeilla! Etenkin jos on iso jano!

Horsman's Bitter on tyyliltään tälläinen perinteisestä hieman poikkeava englantilainen bitterolut. Siinä on hieman enemmän väriä ja makua, kuin 'perinteisissä' bittereissä. Yksi käytännön syy tähän on se, että tuollaisia erittäin mietoja (= lähes mauttomia, hajuttomia, värittömiä) oluita on melko vaikea tehdä. Yksi vaikeimmista on Sol tai Corona klooni. En tässä nyt kuitenkaan väitä, etteikö niitä voisi tehdä, mutta niiden tekeminen on haastavampaa, kuin vahvempien oluiden. Syy tähän on yksinkertainen; jos panoprosessissa menee jokin asia pikkuisenkin pieleen, ei-toivotut sivumaut, hajut ja värit paistavat lopputuotteessa erittäin selkeästi läpi. Eli muutaman asteen heitto mäskäys- ja/tai käymislämpötiloissa riittää muuttamaan oluen luennetta melkoisesti suunnitellusta. Sen takia ystävän järjestämiin juhliin tehtävään olueeseen laitetaan hieman enemmän makua, humalia ja väriä kuin mitä lääkäri määrää. No kun tuota kuvaa nyt katsoo, niin eihän se nyt mitenkään liian tummaa ole. Ihan nätti tuote, mistä irtosi rouvaltakin kiitettäväksi verrattava arvosana: "ei ollenkaan niin pahaa kuin ne aikaisemmat". Maku on mukavan raikas, mutta siinä on mukana selkeästi pähkinäisiä ja paahteisia aromeja. Humalien tuoksu ja maku on selkeästi havaittavissa, mutta ei kuitenkaan tallaa maltaiden makujen päälle liiaksi. Katkeroa tuli aavistuksen verran liikaa, mutta sekin tasoittui mukavasti ajan myötä.

Tämän oluen suunnittelu lähti käyntiin hyvin nopealla aikataululla ja siitä muodostuikin eräänlainen kaapintyhjennysolut. Nämä oluet siis suunnitellaan hieman vaatimattomimmista värkeistä mitä ikinä sattuukin kaapista löytymään. Horsman's Bitter on tehty osittaismäskäämällä seuraavalla reseptillä:

Maltaat:

Vaalea DME: 1.0kg
Vaalea mallas: 1.0 kg
Crystal mallas: 0.5 kg
SpecialB mallas: 0.1 kg

DME eli Dryed Malt Extract on periaatteessa vierrettä, joka on keitetty täysin kokoon. Se on siis jauhemaista vierrettä. Kun se lisätään veteen saadaan taas vierrettä. Mäskäys on näin pienelle satsille helppo, kaikki murskatut maltaat kattilaan ja päälle kumaa vettä sen verran, että saadaan lämpötilaksi 68C astetta. Siinä sitten pidetään liedellä vakiolämpötilassa tunteroinen. Tuo koko satsi sitten vain kylmän viileästi mehumaijaan. Mehumaijassa olevia maltaita huuhdellaan noin 80...85C asteisella vedellä ja kerätään vierrettä noin  kymmenisen litraa.Tässä kohtaa täytyy myöntää olleeni laiska. Oikeasti tuosta mäskistä olisi pitänyt kerätä koko 22...25 litraa vierrettä. Sen keittämiseen kylläkin tarvitaan sitten iso kattila ja kaasupoltin, kun taas 10 litraa kiehuu näppärästi liedellä. Olin siis laiska, enkä jaksanut lähteä hakemaan isoa kattilaa ja kaasupoltinta ulkovarastosta. Keitin humalat tuossa kymmenessä litrassa vierrettä seuraavasti:

Chinook: 15g 60 minuuttia
East Kent Goldings: 15g 30 minuuttia
East Kent Goldings: 10g 5 minuuttia
East Kent Goldings: 10g 2 minuuttia
East Kent Goldings: 10g 0 minuuttia

Chinook humalat ovat todella vahvoja amerikkalaisia humalia. Ne ovat aivan mahtavia katkerohumalia, joissa todella vahvasti potkua. Humalan maku ja tuoksu yleensä häipyy mitä enemmän niitä keitetään. Ihan kuin teessäkin. Yleensä tuoksut poistuvat jo muutaman minuutin keittämisen jälkeen ja maku aika pian 10-15 minuutin keittämisen jälkeen. Väitän kuitenkin vahvasti, että Chinook jättää jälkeensä selvästi makua vielä 60 minuutin keitonkin jälkeen. Siinä on todella selkeä sitruunainen/hedelmäinen maku, mikä sopii pintahiivaoluisiin todella napakasti. Erityisesti India Pale Ale tyyppisiin oluisiin se on mitä parhain valinta.

EKG humalat tässä oluessa vastaavat kuitenkin pääsääntöisesti humalien mausta ja tuoksusta. Niitä onkin melkoisesti tuossa keiton loppuvaiheessa. Ne ovat kuitenkin melko mietoja alfahappojen puolesta, joten tämän oluen happamuus pysyy kurissa. En ole vaivautunut laskemaan IBU yksiköitä, mutta se on varmaan jossain 30-35 paikkeilla. Jälkiviisaana voisi sanoa, että joku 25-27 olisi ollut parempi.

Keiton loppuviaheella lisätään vielä tuo vaalea vierrejauhe eli DME, keitetään vähän aikaa, että seos tasaantuu ja kaikki DME:n mukana mahdollisesti kulkeneet bakteerit kuolevat pois. Sen jälkeen seos jäähdytetään nopeasti ja lapotaan päältä parhaat vierteet käymisastiaan. Käymisastiaan lisätään sitten kylmää kraanavettä oikein kunnolla roiskien ja läiskytellen. Lämpötila passataan noin 20 asteen tietämille ja lisätään hiiva. Ennen hiivausta sokeripitoisuus eli O.G. (Original Gravity) oli 1.035, ja käymisen jälkeen 1.012. Näistä voi laskea oluen alkoholipitoisuuden, joka tässä tapauksessa on noin 3.3% Hiivasin tämän oluen Fermentiksen US-05 hiivalla, mitä sattui olemaan kaapissa. Hiiva tarvitsee tuossa käymisen alkuvaiheessa happea lisääntyäkseen. Hiiva 'hengittää'. Sen takia on tärkeää, että vierre ilmataan tai hapetetaan kun se siirretään käymisastiaan. Tämän oluen kohdalla se on helppoa kun voi kraanasta päästää suoraan hapetettua vettä käymisastiaan. Tämän jälkeen happi onkin oluelle erittäin haitallista ja sitä halutaan välttää kaikin keinoin. Esimerkiksi oluen pullottamisessa tulee lapota hitaasti ja rauhallisesti, ettei valmiiseen olueeseen pääse happea. Tätä olutta tehdessäni kaikki tynnyrit olivat jo täynnä, joten jouduin pullottamaan tämän oluen. Käytän pullottamiseen nykyään lähes poikkeuksetta 0.75 litran patenttikorkillisia olutpulloja. Ne on helppo pestä, niitä tarvitsee vähemmän ja tuo patenttikorkki toimii ihan loistavasti noin isossa pullossa.
Pari viikkoa kun malttaa odottaa niin olut on valmista. Sen jälkeen sitten pääseekin maistelemaan...

Mallaspommi ja April Avalanche

Joulun jälkeen tammikuussa postinkantaja toi hieman myöhästyneen, mutta sitäkin enemmän odotetun paketin ison meren takaa. Eräs ystäväni lähetti minulle Amerikasta Oregonin osavaltiossa kasvatettua Cascade humalaa. Tämä humala on peräisin siis ystäväni ystävän takapihalta, ja ovat takuulla niin luomua kuin olla ja voi. Näin ne oluen ystävät pitävät huolta toisistaan ja jakavat aarteitaan. Humalankukat olivat muhkeita ja isokokoisia verrattuna normaalisti kaupasta ostettuihin humaliin. Sain näitä humalia muutaman kymmenen grammaa, eli sopivasti kahteen olutsatsiin. Ensimmäinen olut oli vaalea amerikkalainen pintahiivaolut, joka onnistui todella hyvin. Siinä ei oikeastaan ollut mitän erikoista, mutta kaikki yksityiskohdat osuivat kohdalleen ja lopputulos oli vaalea voimakkaasti humaloitu olut, jota kutsuin nimella April Avalanche. Usein puhtaan ja yksinkertaisen oluen paneminen on hankalampaa, kuin monimutkaisen ja vahvan makuisen oluen. Pienikin virhe panemisessa näkyy, maistuu ja haisee, kun sitä ei voi kätkeä vahvan humaloinnin tai mustan värin alle. April Avalanche onnistui kuitenkin mainiosti. Valitettavasti tälle oluelle kävi juuri niin kuin olettaa sopii eli se loppui hetikohta kesken. Se on surkea tunne, kun menee jääkaapille laskeakseen huurteisen oluen itselleen ja tuoppiin lorahtaa vain muutama sentti olutta, jonka jälkeen hana alkaa pöristää pelkkää vaahtoa.

Toinen näistä samoista humalista valmistamani olut oli hieman mielenkiintoisempi kokeilu. Kun kerroin siitä ystävällenin, hän totesi sen olevan 'a malt bomb', eli mallaspommi. Sitä se todellakin on. Tämä ei tietenkään ollut mikään vahinko, sillä minä pidän erityisesti maltaisista ja makeista oluista. Mallaspommi on tyypiltään 'steam beer' eli höyryolut, mikä on korkeassa lämpötilassa käytetty lager olut. Tietääkseni on olemassa vain yksi lagerhiiva, joka käy normaalisti noin 16-18C asteen lämpötilassa. Tämä on Kalifornialainen hybridihiivalajike, jota aikanaan käytettiin paljon 1800 luvulta alkaen jonnekkin 1900 luvun puoliväliin asti. Syy oli tietenkin ihan luonnollinen; matalia käyntilämpötiloja ei ollut helposti järjestettävissä. Tämä hiivalaji on hieman pintahiivan tapainen lagerolut, mikä ei makuprofiililtaan (näin jälkiviisaana) paljoakaan poikkea puhtaanakäyvistä pintahiivoista. En siis pidä tätä mitenkään erityisen 'lagermaisena' hiivana ja uskonkin, että jatkossa korvaan sen puhtaana käyvällä pintahiivalla, mikä käy huomattavasti nopeammin lopputuloksen ollessa käytännössä sama.

Tein tämän Mallaspommin jo aikaa sitten, mutta pitkän primäärikäymisen johdosta pääsin maistamaan sitä vasta tänä viikonloppuna. Se on vahvan maltainen, punaisen-kellertävän-kuparin värinen, sekä jälkimakuna vahva humalan katkero. Odotin Cascade humalan tuovan enemmän makua ja tuoksua sillä lisäsin sitä melko paljon keiton loppuvaiheissa, mutta aika tarkkaan täytyy nuuhkia, että tuoksut erottuvat. Humalan maku on myös aika mieto, mikä onneksi sopii tähän oluttyyppiin erittäin hyvin jättäen maltaan makeuden mukavasti pintaan. Ainoa pieni miinus tässä oluessa on pähkinäisen maun puuttuminen, mitä yritin kovasti haeskella mallasprofiilin avulla. Pähkinäinen maku saattaisi tulla esiin pidemmän lageroinnin jälkeen, mutta en jaksa odotella, ja kun käymisastiat alkavat olla täynnä niin on pakko alkaa tyhjentämään tynnyreitä. Kyllä on kamalaa tämä olutharrastus aina välillä, kun pakko juoda olutta, että uudet mahtuu jääkaappiin.



Mallaspommi
 6% ABV

Veteen 10 grammaa kalkkia, 5 grammaa Gypsum suolaa, sekä 5 grammaa Epsom suolaa. Tästä tulee melko vahvasti humalia korostava vesiprofiili, mutta olut on muuten hirmuisen maltainen, joten halusinkin korostaa vedellä enemmän humalia, kuin maltaita.

Maltaat:

Munich: 5.0 kg
CaraHell: 330 g
SpecialB: hyppysellinen

Mäskäys oli tavallinen kaksivaiheinen; ensin 15 litraa 62C vettä, jolla saavutetaan 55C mäskäyslämpötila, mitä korotetaan puolen tunnin kuluttua lisäämällä 5.3 litraa kiehuvaa vettä. Uusi mäskäyslämpötila on 68C astetta, missä mäskiä pidetään tunnin verran. Sen jälkeen kerätään 27 litraa vierrettä.

Humalat:

Kokonaishappamuus 25 IBU (international bitterness unit)

Magnum (14%): 10 g 60 minuuttia
Magnum (14%):10 g 30 minuuttia
Cascade: 15 g 10 minuuttia
Cascade: 8 g 2 minuuttia

Sokeripitoisuus keiton jälkeen noin 1.055 ja valmiissa oluessa 1.009.

Hiivasin tämän oluen Wyeast 2112 California Lager hiivalla. Tämä on kaikkien aikojen hitain hämäläinen mitä olen koskaan käyttänyt. Tein startterin perjantai aamulla ja panin oluen lauantaina. Lauantai iltaan mennessä startteri ei ollut herännyt henkiin lainkaan, mutta en vielä ollut huolissani, sillä hiivapakkaus turposi kuitenkin ihan normaalisti. Eli hiiva oli hengissä. Hiivasin vierteen lauantaina myöhään illalla ajatellen, että kyllä se hiiva yhtälailla herää siellä käymisastiassa, kuin startteripullossakin. No... sunnuntai iltaan mennessä ei mitään havaintoa käymisestä. Maanantaina aamulla aloin jo hieman hermostumaan, kun ei vieläkään mitään. Minulla ei ollut varahiivaa, joten näytti siltä, että tästä tulee kohta pintahiivaolut, koska sitä minulla on lähes aina jääkaapissa. Maanantai-illalla kuitenkin vesilukossa näkyi kevyttä painetta ja seuraavana päivänä oli jo kupliakin. Eli hiiva syttyi noin neljän vuorokauden viiveellä! Se kävi muutaman päivän ja pysähtyi. Sekoitin varovasti käymisastiaa ja käyminen jatkui taas muutaman päivän. Sekoitin ja hiiva kävi hetken ja pysähtyi. Tätä jatkui noin kolmisen viikkoa, kunnes hiiva vihdoin hyytyi totaalisesti. Melko työläs hiiva, eikä tuota mitään niin erikoista, etteikö hyvä pintahiiva pystyisi samaan. Lopputulokseen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, mikä on tietenkin tärkeintä.


April Avalanche
5% ABV

Amerikkalainen vaalea ale, eli "American Pale Ale" eli APA. Jos ollaan ihan tarkkoja, niin näiden humalamäärien takia tämä olut on melko lähellä amerikkalaista IPA-olutta  (India Pale Ale), mutta alkoholipitoisuus saattaa olla vähän alle tyypillisen IPA oluen. Aivan sama! Todella hyvää olutta, jota kelpasi tarjota muillekkin. Itse asiassa tämä on yksi parhaista itse tekemistäni oluista.

Veteen lisäsin 4g kalkkia ja 4g Gypsum suolaa. Kalkki ei oikeastaan ole kovin merkittävässä roolissa, mutta Gypsum nostaa SO4/Na suhdetta, joten se korostaa mukavasti humalien makua ja katkeroa, ja oluessa jossa on erikoishumalia näin haluaakin tehdä.

Maltaat olivat erittäin yksinkertaiset:

Vaalea mallas: 4.5 kg
CaraHell 20: 600g
Murskattu ohra:  300 g

Mäskäys oli tosi jäykkä, vain 0.9litraa naulaa maltaita kohden. Lisäsin 11 litraa 60 asteista vettä, jolloin mäskin lämpötila nousee äkkiä 45C asteeseen. Tässä maltaita pidetään puolituntia, jonka jälkeen lämpötila nostetaan 65C asteeseen lisäämällä 8 litraa kiehuvaa vettä. Tuo lämpötila pidetään vakiona tunnin ajan.

Keitto ja humalat:

Kokonaishappamuus ~48 IBU (international bitterness unit)

Cascade 30g: 60 minuuttia. Minulla ei ole tarkkaa tietoa noiden humalien alfahappopitoisuudesta, mutta se on varmaan jossain 6 ja 8 prosentin välillä.
Cascade 25g: 30 minuuttia
Amarillo (9.2%): 10g: 10 minuuttia
Amarillo (9.2%): 10g: 3 minuuttia
Amarillo (9.2%): 10g: 0 minuuttia

Sokeripitoisuus keiton jälkeen 1.055

Hiivaus Wyeast 1272, eli American Ale II. Tämä hiiva tuottaa hyvän puhtaan makuprofiilin, eikä käydessään tuo olueen mitään erikoisia hedelmäisiä makuja. Se myös käy nopeasti ja flokkaa hyvin, jolloin oluesta tulee puhdasta ja kirkasta nopeasti. Loistava hiiva tähän oluttyyppiin.

Tulipa taas jano kirjoittaessa. Niin kuin meillä kotonapäin oli tapana sanoa: "On niin kova jano notta sylyki pöläjää!". Taidanpa ottaa lasillisen Mallaspommia iltapalaksi!

East Kent Goldings

Oma oluen tekeminen saa inspiraatioita aina milloin mistäkin. Usein tälläinen inspiraatio on mielikuva jostain erinomaisesta mausta, tuoksusta, väristä tai muusta oluen ominaisuudesta. Joskus olen hyvin tummalla päällä ja silloin valmistuvat oluet ovat kovin tummia, kun taas toisinaan valmistuu kuparin värisiä oluita. Viime syksynä sain jostain syystä vahvan inspiraation tehdä englantilaisia pintahiivaoluita ja käyttää nimenomaan East Kent Goldings humalaa. EKG on erittäin miellyttävä humalalajike, jossa on mukavan hedelmäinen maku ja aromit, ja se soveltuukin monentyyppisten oluiden valmistukseen. Itse onnistuin tekemään kolme erinomaista olutta  EKG humalasta ennen kuin kyllästyin siihen ja aloin tekemään jotain muuta.Kerron näistä oluista, mutta taidanpa tehdä sen tipoittaine, eli yhden oluen kerrallaan.

Globetrotter Ale

Tämä olut on kiertänyt ympäri maailman ja kerännyt vaikutteita kaikista maailman kolkista. Maltaat ovat suomalaisia ja saksalaisia, hiiva amerikkalaista ja humalat englantilaisia. Melkoinen pallontallaaja siis!

Tein oluen kokonaan maltaista seuraavasti:

Vaalea mallas (Pale): 2.0kg
Vienna mallas: 2.0 kg
Crystal mallas:  400g
Murskattu ohra (ei mallastettu): 300g
SpecialB mallas: 50g

Jos tätä hieman aukaistaan, niin vaaleat maltaat ovat niin sanottuja perusmaltaita, joista saadaan ennen kaikkea sokeria, mutta myös hieman maltaan makeutta korkealla mäskättäessä. Vienna on saksalaista hieman makeampaa ja täyteläisempää/pähkinäisempää kuin pelkkä vaalea. Crystal on karamellisoitua mallasta, josta tulee ennen kaikkea makeutta. Mallastamaton ohra antaa oluelle hieman kuivempaa luonnetta vaikka siitä irtoaa myös sokereita. Ennen kaikkea se vaikuttaa vaahdon pysyvyyteen, eli antaa vaalealle oluelle muhkean vaahtoisen pään. Tämä ei tietenkään ole täysin toivottu ominaisuus englantilaisissa pintahiivaoluissa, mutta tämä olut onkin maailmantallaaja, joten ei anneta asian häiritä. SpecialB on melko tumma mallas, joka antaa pähkinäistä makua jo melko pieninä määrinä. Erinomainen lisäys myös vaaleisiin oluisiin.

Vesi ilman mitään käsittelyä. Jäykkä mäskäys eli vain 0.9 litraa vettä jokaista naulaa maltaita kohden. Mäskäys 68C asteessa tunnin, jonka jälkeen lämpötilan nosto 74C asteeseen. Kerätään 30 litraa vierrettä.

Humalat:

East Kent Goldings (5.9%Alfahappoja): 15g 60 minuuttia keitto
East Kent Goldings(5.9%Alfahappoja: 15g 30 minuuttia
East Kent Goldings(5.9%Alfahappoja: 15g 10 minuuttia
East Kent Goldings(5.9%Alfahappoja: 10g 2 minuuttia
East Kent Goldings(5.9%Alfahappoja: 10g 0 minuuttia

Sokeripitoisuus noin 1.041 keiton jälkeen.


Melkoinen pläjäys EKG humalaa. Tästä täytyy tulla mukavan leppoisa olut, jossa yhdistyy vienna ja crystal maltaiden makeus sekä EKG humalien hedelmäinen/sitruunainen aromi ja maku. Normaalisti EKG humalaa ei käytetä pitkään keittoon tuomaan kitkeryyttä, mutta eipä sitä kukaan kielläkkään. Hyvää tuli näinkin.

Hiivasin oluen Fermentis US-05 kuivahiivalla, mitä löytyy aina jääkaapista pussi tai pari. Hyvää ja luotettavaa tavaraa, ei tarvitse startteria ainakaan näin miedoissa oluissa. Tämä hiiva tuottaa kirkkaan ja selkeän makuprofiilin ilman hedelmäisiä estereitä. Se siis korostaa noita maltaiden ja humalien makuja varsin tasapainoisesti. Olut kävi viikon verran, minkä jälkeen se oli hieman vielä äkäisen makuista joten päätin sen antaa vanhentua pari viikkoa. Sen jälkeen olut oli kirkasta ja erinomaisen makuista. Juuri kuin halusinkin. Makeaa, maltaista ja vahvasti humaloitua. Siirsin oluen tynnyriin ja odotin sen jäähtymistä, että saisin laskea ensimmäisen tuopillisen huurteisen kylmää olutta. Siitä tulikin ikävä yllätys. Olut oli jäähtyessään muuttunut kirkkaasta täysin sameaksi ja läpinäkymättömäksi. Tämä ilmiö on ihan tyypillinen oluen tekemisessä. Jäähtyessään tarjoilulämpötilaan olut samenee ja siitä tulee 'hiivaisen' näköistä. Ilmiö on englanniksi Chill Haze, ja vaikka onkin täysin harmiton oluen maun kannalta, se sapettaa ihan sietämättömästi. Onneksi minulla on tähän ongelmaan erittäin toimiva ratkaisu: käytän peltistä tuoppia. Ei haittaa jos olut on samean väristä.

Tämän oluen maku ja tuoksu olivat juurikin mitä sen ajattelin olevan. Erittäin leppoisan makeaa ja maltaista olutta, jonka makeutta kompensoi mukavasti esiin nouseva humalien katkeruus sekä lievä sitruunainen/hedelmäinen happamuus. Alkoholia oli aika tarkkaan 4.0% ja jäännössokereita 1.011. Väri oli tosiaan sellainen vaalean ruskea, mikä ei tosiaan ollut tarkoitus. Pieniä huteja sattuu aina välillä, mutta niiden ei kannata antaa häiritä.

Oikeasti tuo Chill Haze syntyy siitä, että mäskäyksen aikana vierteeseen liukenee paljon erilaisia aminohappoketjuja. Ne pysyvät liuenneena ellei lämpötilaa koskaan muuteta. Kun vierrettä keitetään osa näistä aminohapoista erkautuu proteiinisakaksi ja painuu kattilan pohjalle. Sitten kun lapolla kaapii vain päällimmäiset kerrokset niin saa pullotettua puhtaampaa olutta. Verratkaa vaikka sahtiin, mitä yleensä ei keitetä. On meinaan aikamoista puuroa verrattuna ykköskaljaan. Valitettavasti vain kaikki aminohapot eivät liukene tuossa keitossa, vaan osa jää vielä muhimaan keitettyyn vierteeseen. Nämä aminohapot odottavat vierteessä kärsivällisesti, kunnes lämpötilaa lasketaan ja ertkautuvat vasta sitten. Eli voit hyvin tehdä mahtavan kirkasta olutta ja pullottaa sen. Tyytyväisenä sitten laitat pullot kellariin ja odotat että pääset korkkaamaan huurteisen. Ja sitten seuraa yllätys. Ei hyvä. Yleensä tähän auttaa vierteen mahdollisimman tehokas ja nopea jäähdytys välittömästi keittämisen jälkeen. Jos kiehuvan vierteen saa jäähdytettyä nopeasti esim. puolessa tunnissa noin 15-20C asteeseen, erkautuvat nuo epätoivotut aminohapot jo tässä vaiheessa, ja taas voi lapota pinnalta pelkästään puhtaan vierteen käymisastiaan. Miten sitten 30 litraa kiehuvaa vettä jäähdytetään nopeasti huoneenlämpöön onkin toinen juttu. Palataan siihen joskus myöhemmin.

Simarillo Brown Ale

Noniin, nyt on Simarillo Brown Ale työn alla.

Eilen jo tein illalla hiivastartterin. Nestemäiset oluthiivat saattavat sisältää hieman liian vähän hiivaa, joten sitä kannattaa kasvatella jo ennen varsinaista oluen hiivausta. Tälläinen startteri kannattaa tehdä aina nestemäiselle hiivalle. Itse käytän spraymallasta noin 100g ja kiehuvaa vettä. Tuo 0.75 litran pulloon ja antaa jäähtyä. Sitten kun se on jäähtynyt niin kaataa hiivan sinne ja vesilukko kiinni. Tässä on syytä noudattaa äärimmäistä desinfiointia, sillä hiiva on ehkä helpoiten tuhottavissa oleva oluen ainesosa. Tämä hiiva, jonka valitsin näille kahdelle oluelle, eli tälle Simarillolle ja Big Bully Porterille on nimeltään Wyeast 1056 American Ale. Pussin päiväys oli todella tuore ja hiiva heräsikin eloon tosi nopeasti. Se tuli pullosta ulos jo yön aikana. Onneksi laitoin pullon pesuvatiin. Eihän se olisi mitään startteria tarvinnutkaan, mutta mistä sitä koskaan tietää. Toiset hiivat ovat todella hitaita ja startteri täytyy tehdä jo melkein viikkoa ennen käyttöä. Tämä 1056 tai kavereitten kesken "Chico" Ale hiiva on tuollainen perinteinen amerikkalainen pintahiiva, joka kerääntyy siis oluen pinnalle, eli "flokkaa" (Flocculates) pinnalle. Tämä hiiva on Sierra Nevada Brewing Companyn laajasti käyttämä tuote ja lempinimi "Chico" viittaakin kyseisen panimon toimipisteeseen kaupungissa nimeltä Chico CA, USA. Erittäin hyvä oluthiiva. Pienenä kosmeettisena miinuksena voidaan pitää pitkähköä kirkastumisaikaa, eli saattaa jättää lopputuotteen hieman sumeaksi. No se sopii tähän tummahkoon olueeseen vallan mainiosti. Se ei tuota mitään erikoisia hedelmäisiä hajuja tai makuja ainakaan normaaleissa käymislämpötiloissa. Erittäin helppokäyttöinen hiiva. Useimmiten vaaleisiin oluisiin kuitenkin korvaan sen Wyeast:n 1272 American Ale II hiivalla, joka on hyvin samankaltainen, mutta flokkaa paremmin eli olut on kirkkaampaa.

Maltaat olivat nyt sitten lopulta seuraavan kaltaiset:

Munich: 5100g
Caramel Red: 450g
Chocolate: 100g
SpecialB: 200g

Aika iso kasa mallasta ja niiden murskaamisessa olikin aika kova homma. Maltaiden murskaaminen onkin yksi niistä vähemmän glamooreista hommista oluen tekemisessä. Täytynee viritellä joku koneellinen järjestely tuohon. No eniveis, maltaita on yhteensä vähän alta kuusi kiloa. Kun tämän määrän tempaisee kuurnaan ja 9 litraa 65 asteista vettä päälle niin päästään aika lähelle 57C astetta. Se on vähän ylä kanttiin, joten jouduin pari kertaa kierrättämään tuon veden maltaiden läpi, että sain tavoitelämptilan 55C. Tässä lämpötilassa sitten muhitetaan noin 30 minuuttia. Tämä lepo 55C:ssä on nimeltään proteiinilepo (eng. Protein Rest). Tässä osa maltaiden aminohapoista hajoaa hiivan tarvitsemiksi aminohapoiksi. Tämä on erittäin tärkeä osa mäskäystä jos käyttää ns. alimodifioitujamaltaita. Nyt ei sitten kannata kysyä mitä ne mahtavat olla. Tiettyjä ohralajikkeita varmaankin. No nämä minun maltaani eivät ole tälläisiä, mutta tuo 55C lepo kannattaa silti tehdä sillä se parantaa vaahdon kestävyyttä. Eli siis olut lasiin muodostuva vaahto pysyy kauemmin lasissa jos tämän puolituntisen jaksaa uhrata. Ja minähän jaksan. Eihän tässä mikään kiire ole.

Puolen tunnin kuluttua lisätään kiehuvaa vettä sellainen 6 litraa tavoitteena saada mäskin lämpötila 69-70C asteeseen. No yli meni ja lämpötila oli 74C. Kierrätin nesteen taas ja lämptila putosi 65C asteeseen. Ei hyvä. Keitin osan nesteestä ja kaadoin takaisin mäskiin ja taas päästiin 74C asteeseen. Joskus ei vain onnistu. Kierrätin vielä pariin otteeseen nesteen ja sain mäskin 68C asteeseen. Siinä hyvä. Vähän tavoitteen alla, mutta olkoon. Saattaa kuulostaa melko pikkutarkalta puuhalta ja niin se itse asiassa on. Entsyymireaktiot jotka hajottavat tärkkelysmolekyylit glugoosi- ja maltoosimolekyyleiksi toimivat melko rajoitetussa lämpötila-alueessa. Ja vieläpä niin, että eri lämpötiloissa toimii hieman erilaiset entsyymit. Hieman kuin aikaisemmin selitinkin, korkea mäskäyslämpötila jättää vierteeseen pitkiä sokeriketjuja ja lisää suutuntumaa, kun taas matala mäskäyslämpötila saa aikaan lyhyitä hiivalle paremmin kelpaavia ketjuja. Itse jaan mäskäyslämpötilat karkeasti kolmeen: matalat 66-67C, keskisuuret 67-68.5C, sekä korkeat eli 68.5-71C. Eli aika pienestä se on kiinni. Tässä oluessa tähtäsin tuohon keskisuureen alueeseen, mikä olisi ollut oivallista aloittaa 69C:stä, ja antaa lämpötilan pudota pari astetta mäskäyksen aikana. Liian suuri lämpötilan pudotus ei ole hyvä, mutta aste-pari ei haittaa.

Tuo lämpötilan vakiointi onkin mielenkiintoinen asia. Olen lukenut toinen toistaan erikoisempia eriste-virityksiä ja lämmitysvastustemppuja, joilla saadaan lämpötila kuriin. Kyllä on amerikan poijjaat olleet aina kateellisia, kun minä sanon, että mäskään isossa saavissa, jossa ei ole mitään eristeitä tai virityksiä. Nostan sen pytyn saunan ylälauteelle ja väännän termostaatin kuuteen kymppiin. Ei paljon putoa mäskäyslämpötila.

Tunnin verran kun jaksaa malttaa pitää tuota sopivaa lämpötilaa niin voi taas nostaa muutamalla asteella. Noin 74C on sopiva lopetuslämpötila. Tässä lämpötilassa entsyymitoiminta lakkaa ja voi alkaa kuurnaamaan. Kuurnaamisella tarkoitetaan mäskin huuhtelemista vedellä ja vierteen keräämistä. Tällä kertaa keräsin 34 litraa vierrettä. Unohdin mitata vierteen sokeripitoisuuden ennen keittoa, joten en voi laskea mäskäysprosenttiani. Tuolla ei sinänsä ole mitään väliä, mutta seuraamalla tuota mäskäysprosenttia saa käsityksen oman laitteiston toimivuudesta, mikä auttaa tulevien oluiden suunnittelussa. Kokonaistehokkuus oli tässä oluessa noin 60%, eli kaikeasta mahdollisesta sokerista pystyin keräämään 60%. Tuo on ihan ok tehokkuus, eikä se yleensä vaihtele kovin paljoa näissä normaaleissa mallasoluissa.

Keittelin vierrettä tunnin, jonka aikana tietenkin lisäsin humalat:

Simcoe (Alfahappo 11.9%): 23g 60 minuuttia keitto
Amarillo (9%): 30g 10 minuuttia
Amarillo (9%): 30g 2 minuuttia
Amarillo (9%): 30g 0 minuuttia tai siis lisäys samalla kun liekki pois päältä.

Tuo alfahappopitoisuus kertoo humalan happamuuden tai katkeruuden voimakkuudesta. Se vaihtelee noin viiden ja viidentoista välillä. On vahvempia ja heikompiakin, mutta yleensä se on tuossa välissä. Jos tietää humalan vahvuuden, keittoajan, sekä vierteen sokeripitoisuuden pystyy arvioimaan valmiin oluen happamuutta. Siihen käytetään IBU yksiköitä (International Bitterness Unit) tai jotain vastaavaa (esim. HBU, homebrewers bitterness unit) yksikköä. Tämä olut on varmaan aika lähellä 55 IBU:a, mikä on melko kitkerä olut. Se ei kuitenkaan tule maistumaan kitkerältä, koska tasapainottelen tuon maltaisuuden ja katkeruuden välillä siten, että maltaista tulee aika vahvasti makeutta, koska mäskäyslämpötila oli korkea ja pääosa maltaista on Munichia, joka antaa makeutta.

Keiton jälkeen sokeripitoisuus oli 1.051 mikä on pikkuisen alle suunnittelemani 1.055, mutta ihan riittävän lähellä. Tästä tulee melko kiukkuinen olut! Sokeripitoisuushan korreloi melko suoraan alkoholipitoisuuden kanssa. Nyt kun vielä mitataan valmiin oluen sokeripitoisuus, niin näiden sokeripitoisuuksien erotuksesta voi laskea alkoholipitoisuuden. Palataan tähän myöhemmin, kunhan alkaa olla valmista. Keittämisen jälkeen vein kattilan ulos ja laitoin vierteenjäähdyttimen kattilaan. Käytän vierteenjäähdyttämiseen 10mm kupariputkesta taivuttelemaa kierukkaa, jonka läpi päästän puutarhaletkusta vettä. Vierre on jäähdytettävä mahdollisimman nopeasti. Kerron joskus tarkemmin miten käy jos näin ei tee. Vierteen jäähtyessä on hyvä käydä vaikka saunassa ja tuopillinen nautiskella olutta. Kun vierre on jäähtynyt noin 20C asteeseen se lapotaan käymisastiaan ja hiivataan. Sen jälkeen jääkiin enää tiskien tiskaaminen...

Ei sen aina tarvitse olla monimutkaista

Muutaman minuutin kuluttua kun painoin julkaise -nappia sain palautetta, että onko se oikeasti noin vaikeaa ja monimutkaista. No ei tosiaan ole! Oluen tekeminen on helppoa. Hyvää olutta saa aikaiseksi melkoinenkin keittiötumpelo muutamassa tunnissa. Erinomaisen oluen tekeminen ei juuri ole sen vaikeampaa, mutta vaatii hieman enemmän vaivaa.

Kotioluen tekemisen voi karkeasti jakaa kolmeen erilaiseen tekniikkaan: 1) pelkästään maltaita ja lisäaineita käyttämällä tehdyt oluet, 2) osittaismäskäysoluet, ja 3) pelkästään uutteita ja jauheita käyttäen tehdyt oluet. Itse käytän noita kaikkia, vaikka pääsääntöisesti teen pelkästään maltaista. Tällöin aloitetaan maltaista ja mäskäys tehdään kokonaisuudessaan itse. Kaikki maltaat siis mäskätään itse. Osittainmäskäämällä tehdään vain ns. minimäski, jossa on vain maku- ja värimaltaat. Tähän minimäskiin sitten lisätään joko vierresiirappia tai vierrejauheita. Kolmas vaihtoehto, eli pelkästään siirappeja ja jauheita käyttäen on kaikkein vaivattomin, helpoin, ja vähiten aikaa vievä tekniikka. Tälläisen oluen tekee nopeimmillaan tunnissa käymisvalmiiksi ja siitä tunnistakin kuluu suurin osa kun odottaa, että vesi kiehuu. Mikään näistä menetelmistä ei varsinaisesti ole toistaan parempi tai huonompi (vaikka joku niin saattaa väittääkkin), mutta eniten mielenkiintoa on kyllä tuossa täysmäskäystekniikassa. Siinä on myös eniten vaikutusmahdollisuuksia oluen omiaisuuksiin. Noh...tässä blogissa esitten yleensä omien olutprojektieni asioita, joten annampa tässä yhden esimerkin helposta oluesta, josta tuli erinomaisen hyvää ja maistuvaa. Pahin ongelma tässä oli se, että loppui perhana kesken liian nopeasti. No onneksi aina voi tehdä lisää!

Bad Ass Bock:

Nimi oli tuollainen suunnittelu-versio, eli halusin tehdä oikein kiukkuisen bock tyyppisen oluen, jossa olisi napakasti alkoholia ja melko kuivan-kirpeän kattava humalointi. Toisin kuitenkin kävi, mutta hyvää se oli silti. Vierteen koostumus oli seuraavanlainen:

1.8 kg Muntos Bock Beer humaloitu mallasuute (siirappi!)
700g sokeria
1.0 kg vaaleaa spraymallasta (siis kuivattua jauhomaista vierrettä)

Keitetään 10 litraa kiehuvaa vettä, kaadetaan kaikki ainekset käymisastiaan ja kuuma vesi päälle. Sekoitetaan. Lisätään kylmää vettä niin  paljon, että saadaan 23 litraa yhteensä. Vierteen sokeripitoisuus tässä vaiheessa noin 1.040 ja lämpötila jossain 16-20C:n välillä. Sitten vain pussillinen kuivahiivaa Saflager-S23 käymisastiaan, sekoitetaan kevyesti, kansi ja vesilukko kiinni ja odottamaan. Ensin odotetaan, että tuo lagerhiiva pääsee vauhtiin eli noin 24h huoneen lämmössä, jonka jälkeen viedään pytty jonnekkin viileään noin +8...+14 asteen hujakoille. Siellä sitten vain annetaan sen olla kolme-neljä viikkoa, kunnes käyminen on loppu.Pidetään päivä pari taas huoneenlämmössä, että diasetyylikaasut pääsee pois pytystä. Tämän jälkeen pullotus/tölkitys ja lagerointi pullotettuna. Itse pistin liemen tynnyriin ja tynnyri jääkaappiin kuukaudeksi. Oikeasti lagerointi pitäisi tehdä ennen pullotusta ja noin +1...+3C asteen lämpötilassa, mutta minkäs teet. Eteinen oli jo pakkasen puolella, joten jääkaappi saa kelvata. Lopputulos oli kuitenkin aivan taivaallinen. Pehmeän samettinen tumma olut, joka kirkastui mukavasti lageroinnin aikana. Maltaisen makea, jossa humalointi selkeästi taka-alalla.

Tämän helpommaksi oluenteon saa ainoastaan vaihtamalla hiivan ale-tyyppiseen, jolloin käyntiajat ja lämpötilat ovat helpommin hallittavia. Oikeasti tuon Muntos Bock Beer Kit:n mukana tulee pussillinen hiivaa, joka ON ALE tyyppinen hiiva! Bock on oikeasti lager olut, joten jos haluaa jotakuinkin oikeaa bock:ia niin tuo muntoksen hiiva täytyy vaihtaa. Muutenkin minulla on kokemus näistä lisää-vain-vesi olutpakkauksista, että tuo hiiva on aika lähellä käyttökelvotonta. Se kannattaa joka tapauksessa vaihtaa, vaikka sitten toiseen ale-hiivaan.

Lisäksi tuossa minun käyttämässäni reseptissä saattaa pistää silmään sokeri ja vaalea spraymallas, jota Muntoksen ohjeen mukaan ei tarvita (tai tarvitaanko..? en muista sitä ohjetta tarkasti.). Miksi siis näin? No, nuo valmiit mallasuutteet ja spraymaltaat usein tehdään mäskäämällä todella korkeissa lämpötiloissa (se on nopeampaa!). Siitä johtuen niissä on aika paljon pitkäketjuisia sokereita, jotka eivät kelpaa hiivalle. Eli valmiiseen olueen jää aika paljon käymättömiä sokereita, jotka tekevät oluesta tietenkin makeaa ja ne lisäävät oluen 'suutuntumaa'. Molemmat näistä ominaisuuksista voivat hyvinkin olla toivottuja. Bock:n tapauksessa eivät. Suutuntuma on käsite, jonka kaikki Guinnesiä tai suomalaista sahtia maistaneet tietävät hyvin. Olut on paksua ja 'tuntuu suussa'. Lagerolut on yleensä kirkasta ja 'ohutta', joten suutuntuma halutaan pitää hieman vähäisempänä. Sen takia lisäsin vajaan pussillisen sokeria, mikä käy täysin alkoholiksi ja kuivattaa olutta. Sitä ei saa laittaa liikaa tai oluesta tulee kirpeää, kitkerää ja liian kuivaa. Kiljua! En tiennyt miten tässä käy, mutta tuo vajaa pussillinen oli ihan sopiva. Olut oli sopivan makeaa ja ohutta. Helppoa kun vain malttaa odottaa tuon pitkän primääri käymisen ja ikuisuudelta tuntuvan lageroinnin.

Simarillo Brown Ale suunnittelua

Veden koostumus... Brown Ale on englantilainen olut, joten oluen tekoon käytettävän veden koostumuksen täytyisi vastata kutakuinkin sikäläistä vettä. Täällä meillä pohjolassa on aika puhdasta ja useilla paikkakunnilla pehmeää vettä. Tummaa olutta pannaan useimmiten hieman kovemmasta vedestä. Poikkeuksiakin on. Täytynee siis suunnitella veteen lisättävien suolojen määrä nyt kun tuo hiiva-startteri on jo käymässä ja huomiselle on suunniteltu oluen panemista.

Oma vesilaitoksemme ei suostunut pyynnöstäni huolimatta toimittamaan minulle tarkkaa vesijohtoveden koostumusta, joten otin netistä löytämäni arvot alkuarvoiksi. Täkäläinen vesi on varmaan aika lähellä seuraavaa:

pH: 6.8
Ca: 11mg/l
Mg: 4.3 mg/l
Na: 5.6 mg/l
Cl: 6.2mg/l
SOx: 27mg/l

Tuosta on hyvä lähteä liikkeelle. Varsinkin veden pH, Ca, sekä Na-Sox suhde ovat tärkeitä.  Hetken asiaa tarkemmin pohdittua päätin lähteä liikkeelle hieman maltaita korostavasta tummaan olueen sopivasta vedestä. Siinä tulee olla

Ca: 130 mg/l
Mg: 40 mg/l
SOx: 120 mg/l
Na: 60 mg/l
Cl: 28 mg/l

 Minun poppakonsteilla tuohon ei helposti päästä sillä minulla ei ole jodioimatonta suolaa. Suolassahan on Na ja Cl ioneita molempia, mutta normaalissa ruokasuolassa on myös jodia, joka on hiivalle myrkyllistä. Ei siis lisätä sitä. Mutta muuten homma kyllä luonnistuu helposti: 40 litraa vettä, 10g liitua (CaCO3), 5g Gypsum suolaa (CaSO4), sekä 3 grammaa Epsom suolaa (MgSO4). Tuosta saadaan ihan riittävästi suoloja ja liitu nostaa veden pH:n melko ylös, joten se sopii huomattavasti paremmin tumman oluen tekemiseen. Ainoa ongelma tässä veden koostumuksessa on se, että Na-SO4 suhde jää nyt aika SO4 voittoiseksi, kun en saa nostettua natrium pitoisuutta lisäämällä NaCl suolaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että oluesta tullee hieman humalaisemman makuista ja maltaiden makeus taittuu voimakkaammin humalien katkeron alle. Eli otetaan varovaisemmin humalien kanssa, niin hyvä siitä tulee.

Sitten voisi alkaa miettimään maltaita. Tai no...oikeastaanhan ne on mietitty jo kauan sitten, koska ne täytyy tilata verkkokaupasta hyvissä ajoin. Tälläistä minä olin alunperin miettinyt. Katsotaan nyt tuleeko muutoksia vielä myllytettäessä.

Munich mallas: noin 4.8kg
Caramel-Red mallas: noin 400g
Chocolate mallas: 80g
SpecialB mallas: 150g

Nuo pitäisi nyt murskata. Jää huomiselle. Nyt ei enää millään viitsi alkaa myllyttämään ja muutenkin pysyväthän tuoreina kun murskaa juuri ennen mäskäystä.

Eilen sain tilauksen Lappo.fi verkkokaupasta. Noin 20kg erilaisia maltaita, humalaa ja hiivaa. Tästä tulee hauska kevät. Tarkoitus olisi tehdä ainakin kolme erilaista olutta. Ensimmäiseen kokeilen nyt ensimmäistä kertaa Simcoe humalaa, jota Lappo on kaikkien janoisten ystävieni iloksi alkanut myymään. Tähän olueeseen tulee myös paljon Amarillo huomalaa. Olut on väriltään tummahkoa brown ale tyyppistä. Humalien ja värin mukaan tulen antamaan sille nimeksi "Simarillo Brown Ale". Siihen tulee mukavasti suklainen ja pähkinäinen vivahde, sekä vahva sitruunainen humalointi.

Toinen tämän kevään oluista tulee olemaan melkoisen tymäkkä portteri. Käytän siihen samaa hiivaa kuin tuohon ensimmäiseenkin, joten saan nämä tehtyä kätevästi peräjälkeen. Tämän portterin juuret ovat vaaleissa maltaissa, mutta varsinaiset maltaisetmaut ja värit saadaan suklaa, musta-, karamellisoiduista, sekä SpecialB-maltaista. Maltaan makeutta taittamaan tempaistaan pataan reilu annos Warrior humalaa, sekä makuhumaliksi Simcoe lajiketta. Sanovat sen olevat "Centennial on Steroids", eli Centennial humalan vahvistettu versio. Odotan tätä mielenkiinnolla. Tästä tulee varmasti tukeva ja vahva olut. Sen nimeksi tulee "Big Bully Porter" ja se on suunniteltu vahvistamaan ritareita ja muita hevosmiehiä ja naisia pitkän ja raskaan päivän jälkeen.

Kolmas ja viimeinen suunnittelemani olut tällä keväälle on nimeltään "He beats me with the Bock". Nimen tulkinta on melkoisen monimutkainen, sillä kyseessä ei ole bock olut ensinkään, vaan portugalilainen schwartzbier tyyppinen tumma lager. Tämä olut on suunniteltu erään portugalilaisen ystäväni aloitteesta, sillä hän ei löydä kotimaansa parasta mallasjuomaa suomalaisista kaupoista. Tämä on minulle erittäin haastava olut, sillä minun täytyisi kloonata tuo hänen mielijuomansa ilman että saan edes kulausta maistaa kyseistä olutta. No, onneksi löysin netistä muiden kirjoittamia kuvauksia oluesta ja minulla on aika hyvä käsitys miltä sen täytyisi maistua. Tämä olut tulee olemaan paksu lataus munich maltaita, paahdettuja, suklaa, sekä mustia maltaita. Koska minulla on suuria vaikeuksia tehdä mitään ilman SpecialB maltaita niin laitan niitäkin tähän aimo annoksen. Saadaanpahan vähän paahteista pähkinän makua ja tuoksua tuoppiin. Humalointi tehdään magnum ja hallertau humalilla. Magnum sen takia, että minulla nyt vain sattuu sitä olemaan ja se on melko neutraali. Mieluummin olisin tehnyt pelkästään jaloista humalista, mutta ei tätä nyt niin vakavasti kannata ottaa. Oluelta se silti maistuu.

Kuten tuosta panimon tuotelistasta huomaa, niin aika paljon on tilaa oluelle. Ei ole kuin yksi surkea 20 litran satsi olutta ja sekin on vielä hieman keskenkäynyttä. Tuo kyseinen steam beer on kyllä aika moista tavaraa. Amerikkalainen ystäväni lähetti minulle Cascade humalaa hänen tuttavansa puutarhasta. Aivan mahtavaa ainetta! Se saa vielä hetken muhia ennen kuin raotetaan tynnyrin kantta ja katsotaan mitä siitä tulee. Vierre oli loistavaa ja primäärikäymisen jälkeen tuote oli erinomaista. Hieman vielä voimakkaan makuista, mutta muutama viikko kylmässä tekee ihmeitä.

Mikon Maltaat käsittelee Iittalan Isomäen panimon arkea ja juhlaa. Isomeän panimo on kirjoittajan itsensä hallinnoima kotioluen tuotantoyksikkö, jossa syntyy aika-ajoin toinen toistaan parempia tuotoksia, joiden syntymistä tämä blogi pyrkii esittelemään. Tekstin tarkoituksena on sekä tuoda kotioluen tekemistä tunnetuksi että myöskin toimia omana muistiinpanovälineenä olutkokeilujen ja niiden tulosten ylöskirjaamisessa.

Tässä muutamia viime syksyn tuotoksia. Reseptit ja muistiinpanot saavat päivänvalon jos vielä itse muistan ne.